lauantai 4. helmikuuta 2017

www.lily.fi/blogit/suvi-annikki

Moi!

Onko siellä ketään?! Hassulta tuntuu melkeen kolmen vuoden jälkeen tänne raapustaa... Tulin vaan kertomaan, että oon avannut vihdoin ja viimein miettimisen jälkeen uuden blogin Lilyyn.

Jos joku tänne vielä eksyy, niin olis hirveen mukavaa, jos jätät jonkun puumerkin tänne tai uuteen blogiin :)

Eli täältä löytää jatkossa: http://www.lily.fi/blogit/suvi-annikki

Ihanaa viikonlopun jatkoa!

Suvi

maanantai 14. huhtikuuta 2014

11 päivässä Siperian halki





Huhhuh, vihdoin kotona ja oma pehmeä sänky ilman junan rätinää ja puhtaat vaatteet tuntuu järjettömän luksukselta. Veikkaan tosin, että tämän päivän tai maksimissaan pari on vielä kivaa olla kotona, ja sitten alkaa taas haikailla reissun päälle. Oli huikea reissu, ja kyllä todella erilainen verrattuna aikaisempiin. Kestää hiukan aikaa toipua ja käsitellä asiat. :D

Viimeiset pari viikkoa vietettiin siis Trans-Siperian junaradalla ja kolmessa kaupungissa yöpyen. 10 000 kilometria taisi tulla plakkariin kokonaisuudessaan menomatkalla ja takaisin lentokoneella. Lähdin siis ensin Suomesta Tolstoi-junalla Moskovaan, jossa tapasin loput seurueesta. Kirjoitin koko matkan ajan pienimuotoista matkapäiväkirjaa, jotta hahmottaisin matkan myöhemminkin hyvin, ja ajattelin kirjoittaa sen perusteella vähän yksityiskohtaisemman matkakertomuksen tänne etappi etapilta myöhemmin. Nyt jaan päällimmäiset fiilikset matkasta.

Baikalin jäällä
Omskin juna-asema
   
  • Junat kulkivat minuutilleen aikataulussa. Aivan järjettömän hienoa, kun on tottunut VR:n menoon. Meillä oli pysäkkikartta (pysähdyksiä oli 83 koko matkalla) ja siinä luki tarkasti sekä saapumisaika että lähtöaika. Ainoastaan pari kertaa saattoi olla juna myöhässä pysäkiltä, mutta se kurottiin kiinni seuraavassa välissä. Japaninmeren rannalle Vladivostokiin saavuimme myös minuutilleen viimeisen yhtäjaksoisen 69h matkan jälkeen.
  • Tuntui kuin olisi ollut aikamatkalla koko ajan, ja ajantaju katosi. Junat kulkivat Moskovan ajassa, mutta menimme seitsemän aikavyöhykkeen läpi, eikä oikein koskaan tiennyt mitä aikaa pitäisi elää. Oli ihanaa vain olla välittämättä ajasta.
  • Venäläiset ihmiset olivat aivan järjettömän mukavia. Meitä ei yritetty huijata kertaakaan ja kaikki olivat hyvin auttavaisia ja ystävällisiä, vaikka suurin osa ei englantia puhunutkaan. Itse olen aiemmin tosiaan nähnyt vaan näitä röyhkeitä Stockan venäläisiä, ja he eivät tosiaan enää oman mielikuvani perusteella edusta mitenkään ns. perusvenäläistä. Joka paikassa meitä tultiin auttamaan ja neuvomaan, ja esimerkiksi Omskin yökerhossa moni ei ollut ennen nähnyt turistia. 
  • Asioiden toiminnassa ei ole välttämättä mitään logiikkaa Venäjällä ja törmäsimme aika ihme juttuihin. Esimerkiksi Irkutskissa meitä kiellettiin poistumaan hotellista tiistai-iltana klo 23 jälkeen, ja vasta venäjänkielen taitoisen toverin puhuttua puhelimessa hotellihenkilökunnan kanssa pääsimme lähtemään. Lisäksi konduktööri kielsi meitä tupakoimasta junalaiturilla, mutta tarjosi lopulta itse tulta.
  • Stereotypiat kävivät toteen. Ensimmäisen tunnin sisällä näimme junan ikkunasta tankin, metsäpalon (niitä oli hirveästi etenkin loppumatkasta, ja pimeällä oli ihan sanoinkuvaamatonta katsella loputonta tulimerta ulos ikkunasta), ydinvoimalan sekä silminkantamattomiin rumia pikku puutaloja. Lisäksi pimeää viinaa tiskin alta jossain päin itä-Siperiaa tuli myös hankittua ja Adidaksen kolmiraitaverkkareita oli joka toisella.
  • Korruptio toimii. Miliisit tulivat hyttimme ovelle vihaisena kieltämään alkoholin juomisen junassa, mutta nuuskakiekon huomattuaan silmät kirkastuen ottivat vastaan nuuskapussin ja lähtivät pois.
  • Turisteja tai muita reppureissaajia emme tavanneet ainuttakaan.

Baikal
Maisemaa jossain päin
Pieniä rumia puutaloja

Sanonpa vain, että oli aikamoinen ensivisiitti Venäjälle - en siis ole ennen käynyt edes Pietarissa. Vladivostokia luonnehdittiin jossain Venäjän San Franciscoksi ja sinne voisin oikeasti lähteä pidemmällekin lomalle. Harmitti, kun meillä oli vain 12 tuntia siellä. Kaikki uudet tuttavat hieman ihmettelivät, kun kerroimme matkustavamme yli viikon Vladivostokiin ja viettävämme siellä vain puoli vuorokautta... 

Viimeisenä yönä Japaninmeren rantahietikolla istuen oli hullua miettiä, kuinka pitkän matkan oli kulkenut ja kuinka lähellä esimerkiksi Pohjois-Koreaa ja Japania olimme. Maailmassa on niin paljon kaikkea jännää ja nyt on yksi pitkäaikainen matkahaave toteutettu. Mua kiinnostaa koko ajan vähemmän perusturistikaupungit, kun maailmalla on kaikkea muutakin tarjottavana.

Onko kukaan suunnitellut Siperian junamatkan tekoa? Multa löytyy kyllä hyviä vinkkejä tämän jälkeen  :-D

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Roadtripilla Vermontin osavaltiossa


Eilen päätimme lähteä pikku roadtripille Yhdysvaltoihin ja otimme suunnaksi Vermontin osavaltion. Montrealista on matkaa rajalle suunnilleen parin tunnin ajomatkan verran. Rajalla kaikki ei kyllä mennyt ihan niinkuin suunnitelmissa, sillä rajavartioheppu otti mun passin ja jouduin poistumaan autosta joihinkin lisäselvittelyihin, vaikka mulla kyllä on ESTA voimassa. Mutta ilmeisesti tuo syyni nyt liittyi siihen, että mun viime saapumisesta USAan oli aikaa pari päivää yli 3kk. Lisäksi rajavartioheppulit (mikähän nyt taas on oikea nimi niille) tenttasivat kaikkea oleellista, kuten miksi mennään Vermontiin ja mitä aiotaan tehdä siellä. Sanottuani "We are just going to visit Montpelier" ei vakuuttanut ja sain kummastuneen katseen ja kysymyksen "why?". Myöhemmin kyllä ymmärsimme ihmetyksen...

Lähdimme ihan arvalla ajamaan kohti Montpelieriä, joka on siis Vermontin osavaltion pääkaupunki.   "Kaupunki" oli nähny noin muutaman minuutin läpiajamisella, mutta nälkä oli kova ja päätimme lähteä etsimään jotain ruokapaikkaa. Löysimmekin ihan hauskan kuppilan, joka oli keskittynyt luomu- ja lähiruokaan. Muitakin paikkoja tutkaillessamme huomasimme monien ravintoloiden keskittyneen lähiruokaan ja kaikki oli organic.

Illalla googlailtiin kaupungin tietoja, ja selvisikin että siellä asustaa vain alle 8 000 ihmistä.  Ja mielenkiintoisena knoppitietona sanottakoon, että Montpelier on ainoa USAn osavaltion pääkaupunki, jossa ei ole McDonaldsia. Päädyimme lopputulokseen, että kaupungissa on tehty päätös pitäytyä organic -linjalla ja olla ottamatta mitään ketjuravintoloita sinne. Lisäksi Vermontin bruttokansantuote on Yhdysvaltojen pienin, ja se ei kyllä yllättänyt maaseudun ränsistyneiden talojen ohi ajettuamme.

Montpelier
Söpö kirjakauppa, josta ostimme kasan kirjoja!


Montpelierin nähtyämme lähdimme  ajamaan takaisin kohti Kanadaa, mutta hieman eri reittiä ja koukkasimme muunmuassa Morrisvillen kylän/kaupungin läpi. Tiet Vermontin alueella eivät yleisesti olleet kovin hyvässä kunnossa ja kuoppia oli jatkuvasti - tosin samaa voisin sanoa Kanadan puolen teistäkin. Maaliskuun loppu oli lumista ja harmaata, aivan kuten Suomessakin. Maasto oli mäkistä ja pikkuisia vuoria oli ympäriinsä, mutta sumu hieman haittasi näkyvyyttä.

Lopulta pääsimme takaisin Kanadan rajalle, ja nyt vastassa olikin hieman hauskempi rajatarkistaja. Kun hän huomasi passeistamme meidän olevan Suomesta, hän alkoi selittää poikansa kuuntelevan innoissaan suomalaista bändiä, joka on ollut Kanadassa keikkailemassakin. Tottakai luulimme, että kyseessä on joku Nightwish tai vastaava. Tyyppi ei kuitenkaan osannut lausua bändin nimeä ja alkoi kirjoittamaan sitä paperille. Kyseessä olikin niin tunnettu bändi kuin Korpiklaani. Mistähän hitosta joku kanadalainen teini on sen löytänyt, kun en itse suomalaisena ole koko yhtyeestä kuullut... :D

Morrisvillen kaupungin läpiajo
Jossain päin maaseutua


Kaiken kaikkiaan tällaiset reissut random-paikkoihin, joista ei ole mitään ennakkokäsityksiä, ovat ihan parhaita. Tänään tutkimaan Kanadaa, mahdollisesti kohteena pääkaupunki Ottawa.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kaupungin tutkimista ja Mont Royal


Ensimmäinen päivä Montrealissa näyttäytyi kauniina, mutta todella kylmänä. Aamulla mittari näytti tosiaan -17 astetta, ja lisänä oli vielä kirpeä tuuli. Pipo oli tietenkin jäänyt matkalaulun pohjalle, eikä sieltä käsin kauheasti lämmittänyt. Aikani kandin kanssa tuskailtuani otin pienet päiväunet ja lopulta kolmen aikaan pääsin lähtemään katsastamaan kaupunkia. Jopa mun suuntavaistolla löysin keskustan ostosrysät todella nopeasti (olin saanut ohjeeksi vain mennä vuoria kohti) noin 10 minuutin kävelymatkan päästä. Aika surkuhupaisaa tuon pakkasen huomioon ottaen oli, että kaupat kuten American Eagle Outfitters olivat täynnä kesähepeneitä kuten shortseja ja bikineitä. Jotain ihan kivoja löytöjä tein kumminkin, ja pitää joku toinen päivä mennä paremman ajan kanssa katselemaan tarjontaa; nyt aikaa meni lähinnä ihmettelyyn, itsensä paikantamiseen ja kaupungin hahmottamisen yrittämiseen.

Matkalla ylös


Aikani hortoiltuani menin odottelemaan isää Starbucksiin, jossa tarjoilija tulkitsi nimeni olevan "Sauvé". Siitä lähdimme sitten tekemään päivän treeniä eli kapuamaan ylös kaupungin maamerkkinä esiintyvää Mont Royal -vuorta, jossa kerkesimme juuri näkemään auringonlaskun. Aurinko laskee täällä vasta klo 19 aikaan nyt kun siirryttiin kesäaikaan. Mont Royal -vuori ei kyllä itsessään ole mikään kovin korkea eikä kipuamiseen mennyt varmaan varttia pidempää. Vuorella käynnin jälkeen metsästettiin vielä ravintolaa, ja päädyttiin johonkin aika perinteiseen kanadalaiseen paikkaan, joka osoittautui hyväksi valinnaksi ainakin nälkäisenä. 

Näkymää vuorelta



Iloisena ja hengästyneenä kapuamisen jälkeen

Ylihuomenna lähdetään varmaankin USA:n puolelle Vermontiin. Mun tekisi mieli päästä rinteeseen, mutta saa nyt nähdä. Aikaero on kyllä hyvä juttu tänne päin tullessa, kello ei ole edes aamuyhdeksää vielä ja oon jo kerennyt syömään aamiaisen ja kirjoittamaan tän postauksen. Loma = <3.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Montreal


Pitkän uuvuttavan päivän jälkeen vihdoin määränpäässä. Mietin tässä vaan, että mitenköhän mahdan jaksaa sen 11 päivän Venäjän junamatkan maatuskojen keskellä, kun jo päivän istuminen sai mut näin rikki... Ehkä vodkan ja suolakurkkujen voimin? Eilen sunnuntaina klo 7 oli siis lähtö Helsingistä Amsterdamiin, jossa olikin monen tunnin vaihtoaika. Yritin kirjoitella erittäin vaiheessa olevaa kandiani, mutta  se oli hitusen vaikeaa kun jotkut italialaiset miehet kuvasivat mua muka smoothisti kamerakännykällä Starbucksissa :D Lisäksi Damin kentällä sai käyttää ilmaista nettiä vain tunnin ajan seitsemän tunnin vaihtoajastani,  enkä ollut tietenkään tajunnut tallentaa artikkeleita koneelle. Aikaa tappaakseni luin vihdoin Pohjois-Koreasta kertovan Leiri 14 -kirjan, joka oli kaikessa ahdistavuudessaan avartava kirja. Tyttöjen kanssa mökkireissulla just jauhettiin aiheesta, mutta käsittämätöntä, että Pohjois-Korean kaltainen valtio pysyy olemassa. Lentomatka Amstedamista Montrealiin sujui oikein hyvin, mutta tylsästi. Onneksi kokoajan oli jotain ruokatarjoilua, niin pystyi edes syömään tylsyyteen samalla kuunnellen kun koululaisryhmä rääkyi vieressä kokoajan.




Täällä on siirrytty kesäaikaan jo viikko pari sitten, joten aikaero on vain 6h normaalin seitsemän sijaan. Siitä huolimatta sammahdin jo puoli yhdeksän aikaan illalla, ja heräsin virkeämpänä kuin aikoihin jo puoli seiskalta kun iskä teki lähtöä töihin. Pitkästä aikaa on jo nyt erityisen rentoutunut olo. Tiesin kyllä jo etukäteen olevani loman tarpeessa, mutta nyt oon entistä varmempi siitä... Tekee aina niin hyvää päästä hetkeksi pois omista arkikuvioista.

Nyt avasin mun kanditiedoston ja aamupäivä pitäisi puurtaa sen parissa. Tällä viikolla pitäisi saada se suhteellisen hyvään kuntoon, koska ensi viikko on hirveää kiirettä ja sitten koittaakin jo Siperiaan lähtö. Tein eilen lentokoneessa pakkauslistaa junamatkalle, eikä mulla ole mitään tsäänssejä saada sitä tavarapataljoonaa mahtumaan pieneen rinkkaan. Tänään sitten päivemmällä lähden varmaan käymään kaupungilla (täällä on kyllä hemmetin kylmä, -17c oli ainakin pari tuntia sitten) ja illalla katsotaan, mitä keksitään. Loppuviikosta olisi tarkoitus lähteä käymään autolla jossain vähän pidemmällä, ehkä Quebecin kaupungissa päin.


Mukavaa viikkoa xx